sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kokemuksiani nettilukiossa opiskelusta

Olen todella tykännyt nettilukiossa opiskelusta. Se on antanut minulle sisältöä elämään ja tarjonnut monia iloisia hetkiä. Opintoni ovat sujuneet hyvin ja olen saanut kokea paljon onnistumisen kokemuksia, jotka ovat kohentaneet itsetuntoani ja mielialaani. Nettilukio onkin jotain ainutlaatuista ja olen todella kiitollinen kaikille niille henkilöille, jotka ovat mahdollistaneet nettilukiossa opiskelemisen.

Nettilukiossa parasta on se, että opiskelu on joustavaa ja voi opiskella kotona tai missä vaan, missä voi käyttää nettiä. Nettilukiossa voi opiskella kursseja siinä järjestyksessä kuin itse haluaa eikä mitään tiukkoja aikatauluja ole. Nettilukiossa on hyvää myös se, että opiskelumuotoja on erilaisia. Nettilukiossa on itsenäisesti suoritettavia kursseja, ryhmäkursseja ja ns. ilmiöitä. Itsenäisesti suoritettavia kursseja voi opiskella omaan tahtiinsa eikä niissä ole mitään varsinaista aikataulua tai aikarajaa, johon mennessä kurssit pitäisi suorittaa. Ryhmäkursseilla ja ilmiöissä taas on aikataulu ja ne tulee periaatteessa suorittaa tietyssä ajassa, mutta aikataulusta voi neuvotella opettajan kanssa ja ainakin BI2-ryhmäkurssilla sain itse lisäaikaa kurssin suorittamiseen. Monilla ryhmäkursseilla, joilla olen ollut mukana, opettajat ovat myös antaneet lisäaikaa/joustoa kurssin suorittamiseen eli aikataulut eivät ole mitään erityisen tarkkoja. Kerron vielä myöhemmin erillisessä postauksessa näistä kurssimuodosta ja kokemuksistani niistä.

Nettilukiossa saa myös ainakin omasta mielestäni todella hyvin tukea opintoihin. Jokaisella opiskelijalla on oma ohjaaja, joka auttaa ja tukee opinnoissa etenemisessä ja opintoihin liittyvissä kysymyksissä. Itse olen ainakin saanut paljon apua ja tukea ohjaajilta, jota ilman en olisi ehkä jaksanut opiskella. Etenkin opintojen alussa, kun minulla oli vaikeuksia päästä alkuun opinnoissa, sain todella arvokasta tukea ohjaajaltani. Myös kurssin opettajilta saa apua.

Olen saanut nettilukiossa hyvin tukea myös toisilta opiskelijoilta ja mielestäni nettilukiossa on ollut todella hyvä yhteishenki. Kerron vielä tarkemmin nettilukion tukimuodoista myöhemmin erillisessä postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti